Olen kirjoittanut tämän artikkelin päässäni uusiksi varmaan kymmenen kertaa. Syynä tähän on lomamatkan aikana tulleet lukuisat wow-hetket, joiden ansiosta omat ennakkoluuloni Kanariansaarista saivat kyytiä toden teolla.

Teneriffa on suurin Kanariansaarten seitsemästä saaresta niin asukasluvultaan kuin pinta-alaltaan. Englanninkielen taito saarella on hyvin vaihtelevaa ja muutamaan espanjankieliseen sanaan vastataan hyväksyvällä ystävällisyydellä. Pienehköstä koostaan huolimatta saari on kasvillisuutensa ja ilmastonsa suhteen erittäin vaihtelevaa: aivan eteläosan kuivaan ja karuun maastoon verrattuna koillisosan vehreä Orotavan laakso on kuin eri maailmasta. Aivan omaa luokkaansa on myös nousu Espanjan korkeimmalle vuorelle, tulivuori Teidelle, jossa pääsee näkemään muutokset kasvillisuudessa etäisyyden kasvaessa merenpinnasta.

Laskeuduimme saaren eteläiselle lentokentälle huhtikuun alkupuolella. Lämpötilojen ollessa Helsingissä joitakin asteita plussan puolella toivotti espanjalainen provinssi meidät tervetulleeksi reilun parinkymmenen lämpöasteen voimin. Päivälämpötilat pysyivät matkan aikana sujuvasti kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen celsiusasteen välissä, öiden ollessa toki vielä keväisen viileitä. Vuotuinen keskilämpötila saaren pääkaupungissa Santa Cruzissa on päivällä 25°C ja yöllä 18°C. Saarta ei siis turhaan kutsuta lisänimellä “ikuisen kevään saari” (La isla de la Eterna Primavera).

Valitsimme tavallisen hotellin sijaan omalla keittiöllä ja pesukoneella varustetun asuntohotellin, jolloin aivan joka ainutta ateriaa ja välipalaa ei tarvinnut ostaa kahvilasta tai ravintolasta. Lapsiperheelle ei myöskään ollut haitaksi, että halutessaan saattoi aikaa viettää myös hotellin uima-altaalla. Vietimme lomamme ensimmäisen viikon Costa Adejessa, joka on Teneriffan uusin lomakeskusalue. Lähin hiekkaranta on Playa De Fañabé ja sitä reunustaa ravintoloiden, kahviloiden ja pienten puotien ympäröimä kävelykatu. Satunnaisia rantapyyhkeiden myyjiä ja lapsille hiustenpunontaa tarjoavia naisia lukuunottamatta kaupustelu on melko maltillista.

Koska Teneriffan syntyhistoria on vulkaaninen on paikallinen rantahiekka pääosin sen mukaista. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta hiekka on hyvin tummaa, lähes mustaa ja se myös kuumenee auringossa melko tavalla.

Vuokra-auton voi saada edullisimmillaan noin satasella viikoksi ja polttoaine on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa. Jokainen hotelli tarjoaa jonkun yhteistyövuokraamon autoja suoraan respan eteen toimitettuina, mutta hinnat ovat melko suolaisia. Niiden sijaan kannattaa kokeilla paikallista Plus Car -vuokraamoa, jonka saimme vinkkinä ystävältä. Vuokraamon kuski jopa haki minut lähimmälle toimistolle tekemään paperityöt ja noutamaan auton ilman eri kustannusta.

Masca Valley

Mascan laakso on näyttävä alue läntisellä Teneriffalla ja sinne pääsee helpoiten autolla pitkin kapeita ja kiemurtelevia vuoristoteitä.

Masca
Masca
Butterfly in Masca Valley
Butterfly in Masca Valley
Small lizard in Masca Valley
Small lizard in Masca Valley
Los Gigantes
Los Gigantes

Pico del Teide ja Teiden kansallispuisto

Teiden kansallispuisto on Teiden tulivuoren ympäröimä alue, kraaterilaaksoineen ja karuine kivikkoisine maisemineen. Korkeimmillaan autolla pääsee noin 2250 metrin korkeuteen, jonka jälkeen täytyy vaihtaa vaijerihissiin, mikäli haluaa nousta edelleen noin 3700 metriin vuoren huipulle. Matka vaijerihissikopille on henkeäsalpaavan kaunis, mutta itse huipulle vievää vaijerihissiä emme halunneet jonottaa nelivuotiaan pikkumatkustajamme kanssa. Lippuja hissiin voi ostaa myös etukäteen netistä.

Teide Volcano Valley
Teide Volcano Valley
Mount Teide
Mount Teide

Mercedes-metsä ja Anagan vuoristo

Kuivaan ja kivikkoiseen etelään verrattuna saaren pohjoisosan vuoristo vehreine laaksoineen on kuin toisesta maailmasta. Ajoimme etelästä Anagan vuoriston läpi Santa Cruziin ja matkalla saimme todistaa useaan otteeseen, miten pilvi nousee vuoren rinnettä ylös toiselta puolelta laskeutuakseen toisen puolen rinnettä jälleen alas. Kauas sumuun ja pilviin kaikkoavat kukkulat ja vuortenhuiput antoivat kuvauksellisia näkymiä jopa keskipäivän tienoilla, joka harvemmin on maisemakuvaukseen mikään ihanteellinen ajankohta.

San Cristóbal de La Laguna
San Cristóbal de La Laguna
Parque Natural de Anaga
Parque Natural de Anaga

Playa de Las Teresitas

San Andrésin kylän pohjoispuolella sijaitsee keinotekoinen valkoisen hiekan uimaranta, joka rakennettiin 1973 laivaamalla 270.000 tonnia hiekkaa Länsi-Saharasta (silloinen Espanjan Sahara). Ranta on yksi Kanariansaarten suosituimmista ja tosiaan yksi harvoista saarten rannoista, jolla ei ole mustaa vulkaanista hiekkaa, kuten pääsääntöisesti näiden saarten rannoilla on.

Lisää kuvia ja muuta

Teneriffa on siis paljon muutakin, kuin uima-altaan reunalla olutta kiskovia keski-ikäisiä brittimiehiä. Tarjontaa olisi riittänyt vaikka kuinka pitkäksi aikaa koko perheelle ja tuntuukin siltä, että olisimme saaneet vasta pintaraapaisun tästä kauniista saaresta. Vielä mainitsematta jäivät ainakin veneretket, joilla takuuvarmasti näkee vähintään delfiinejä. Lisäksi ratsastusintoisten kannattaa suunnata Rancho Bonanzalle, joka on lupsakan Oscarin vetämä perheyritys Granadillassa. Tännehän voisi tulla joskus vaikka uudestaan!

Half-way to Mount Teide
Half-way to Mount Teide
Volcanic sand in Playa De Fañabé
Volcanic sand in Playa De Fañabé
Tiny swimmer
Tiny swimmer
Rock Crab in Tenerife
Rock Crab in Tenerife
Redshanks
Redshanks
Dolphin
Dolphin
Tiny Sparrow
Tiny Sparrow
Gibbon
Gibbon
Gibbon
Gibbon
Turtle
Turtle
Peacock
Peacock