Ajatus dokumentaarisesta kuvauksesta on tuntunut minusta pelottavan kaoottiselta ja sattumanvaraiselta. Viime viikolla minulle kuitenkin tarjoutui mahdollisuus yhdistää kuvausharrastus hyväntekeväisyyteen, joten oli hyvä tekosyy yrittää päästä tällaisesta pelosta eroon. Olin siis kuvaamassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin 65-vuotis juhlassa Helsingin Casinolla. Vaikka etukäteen olikin suorituspaineita, luulen selvinneeni tehtävästä kunnialla.

Timo Närhinsalo alias Marsalkka Mannerheim
Timo Närhinsalo alias Marsalkka Mannerheim

Ennen kutsuvieraiden saapumista tutustuin tapahtumapaikkana toimivaan saliin. Havaitsin sen kuvaamista ajatellen kovin hämäräksi paikaksi, joten totesin varuiksi otetun lainarunkoon kiinnitetyn (laina)teleobjektiivin liian pimeäksi. Onneksi omistan omasta takaa valovoimaisen 35-millisen, joka vastaavasti osoittautui hintansa arvoiseksi työjuhdaksi.

Toiveena oli, että otetaan ryhmäkuva paikalla olevasta henkilökunnasta ennen varsinaisen tapahtuman alkua. Osa porukasta kuitenkin puuttui ja paikalla olevankin porukan kasaan saaminen tuotti hieman vaikeuksia. Aulatilan portaat saivat luvan toimia ryhmäkuvan suorituspaikkana ja aiemmin varuilta kasaamastani salama- ja sateenvarjoyhdistelmästä oli kuin olikin apua. Itseasiassa ryhmäkuva olisi voinut olla hyvin torso ilman sitä. Todellisuudessa olisin hyötynyt lisävalonlähteestä kameran toisellakin puolella, mutta sitä minulla ei ollut aikaa kasata, eikä sille ollut oikein tilaakaan. Sain siis minuutin aikaa kerätä porukan koolle ja katsomaan kameraa kohti, samalla säätäen valoa paikalleen ja kameran asetuksia kuntoon. Näin ottamistani viidestä ruudusta vain kaksi oli käyttökelpoisia ja toinen niistä on tekstin alla. Minun olisi luultavimmin pitänyt ottaa tilanne tiukemmin haltuun ja suorastaan komentaa ihmisiä keskittymään kuvanottoon, sillä innokkailla tapahtumanjärjestäjillä taisi olla vähän muutakin mielessä kuin ryhmäkuvassa poseeraaminen.

Juhlien aikana liikuin sekä yleisön joukossa, että jonkin verran esiintymislavalla. Sieltä sainkin muutaman hyvän ruudun muun muassa Marskista puhumassa juhlayleisölle.

Salissa vallinnut sekavalo aiheutti hieman harmaita hiuksia: lavalle osoitti spottivaloja, kun taas koko muun salin valaistus perustui lähinnä kynttilöihin ja videotykin valkokankaan hehkuun. Valkokangasta hyödynsinkin lukuisat kerrat ihmisten halutessa kuvauttaa itsensä Marsalkan kanssa. Sali näet oli tosiaan niin hämärä, ettei valoa oikein muuten tahtonut piisata kuvaamiseen. Pyysin ihmisiä seisomaan lavan edessä kasvot valkokankaaseen päin ja toivoin, ettei näytille juuri sillä hetkellä vaihdu tummasävyistä kuvaa.

Käytin molempia kameroita manuaalitilassa. säädin objektiivit suurimmalle aukolle ja suljinajat niin pitkiksi, mitä kuvanvakaaja ja kohteiden liike antoivat myöden. ISO-arvot jätin kameran harkittaviksi. Toisinaan ISOt nousivatkin jopa 8000 asti, mikä ei enää meinaa tuottaa millään asteella käyttökelpoista kuvaa. Kakkoskameran 70-200 objektiivi oli suurimmalla aukolla vain f/4, mistä syystä kyseinen yhdistelmä rötköttikin pääsääntöisesti olkahihnasta jossain lantionseudulla sen sijaan, että olisin pahemmin kuvannut sillä. Tällaiset valaistusolosuhteet vaativatkin käytännössä vähintään 2.8-aukkoisen zoomin tai mieluummin valovoimaisen primen, esimerkiksi 85-millisen. Se täytyy vielä sanoa tuosta kakkosrunkona toimineesta Sony A7rII:stä, että sen silmätarkennus on kyllä huikea poimimaan silmän liikkuvastakin kohteesta tuollaisessa hämärässä!

Juhlan aikana jouduin toiseen kameraan vaihtamaan akun kertaalleen ja muistikortin samaten. Jälkimmäinen johtui Sonyn kameroiden pakkaamattomasta raakakuvaformaatista. Tällaisessa tapahtumakuvauksessa (häviöllisellä) pakatullakin olisi kyllä pärjännyt. Kirosin muutaman kerran mielessäni vastavalosuojan unohtamista kameralaukun pohjalle. Spottivaloista toisinaan iskenyt hajavalo nimittäin heikensi silminnähtävästi sekä kuvan kontrastia, että huononsi kameran automaattitarkennuksen toimintakykyä. Peilittömät kamerathan luottavat pimeässä pääsääntöisesti kontrastitarkennukseen vaihetarkennussensorien rajojen tullessa vastaan.

Sain todella arvokasta kokemusta tapahtumavalokuvaajana. Loppujen lopuksi minulla oli todella hauskaa kuvatessa ja voisin kuvitella tekeväni vastaavia keikkoja tulevaisuudessakin!

Ryhmäkuva MLL:n Uudenmaan piirin 65v juhlasta
Ryhmäkuva MLL:n Uudenmaan piirin 65v juhlasta
MLL Uudenmaan piirin 65v kakku
MLL Uudenmaan piirin 65v kakku
Timo Närhinsalo alias Marsalkka Mannerheim
Timo Närhinsalo alias Marsalkka Mannerheim
Timo Närhinsalo alias Marsalkka Mannerheim
Timo Närhinsalo alias Marsalkka Mannerheim
Tervetuliaismaljat
Tervetuliaismaljat
Kakkua ja kahvia
Kakkua ja kahvia
ISO8000 alkaa olemaan Sony A7II:lle jo hieman liikaa...
ISO8000 alkaa olemaan Sony A7II:lle jo hieman liikaa...
Oopperalaulaja Marion Melnik
Oopperalaulaja Marion Melnik
Juontajana toiminut Hanna Onttonen haastattelee Tony Lewisia (alias Robbie Williams)
Juontajana toiminut Hanna Onttonen haastattelee Tony Lewisia (alias Robbie Williams)
Tony Lewis
Tony Lewis
Juhlayleisöä
Juhlayleisöä
Hanna Onttonen (vas) ja Minna Maanpää
Hanna Onttonen (vas) ja Minna Maanpää