Olen omistanut Sony a7II -kameran jo noin kahdeksan kuukautta, enkä ole saanut kirjoitettua siitä mitään. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, etten edelleenkään tiedä mitä mieltä minun pitäisi siitä olla.

Sony a7II edestä ja takaa

Historiaa

Kun Sony julkaisi alkuperäisen a7-kameran oli se pienimuotoinen yllätys ja ehkä jopa sensaatio. Se oli ensimmäinen kinokoon kennolla varustettu peilitön järjestelmäkamerarunko. Se oli myös hyvin ristiriitainen paketti. Kenno oli tosiaan taattua Sony-laatua - onhan kyseisellä valmistajalla valtava osuus maailmanlaajuisista sensorimarkkinoista. Toisaalta se ei ollut tarkennuksen suhteen juuri sen kummoisempi kuin samaan aikaan markkinoilla olevat m43-kamerarungot ja muotoilukin kieli enemmän hipstereiden latte-mukien kanssa sopivaa lookkia, kuin ergonomiaa ja käyttömukavuutta. Lisäksi mallisarjan heikkous oli heikko objektiivivalikoima. Olihan kyseessä ensimmäinen tätä bajonettia hyödyntävä kinokoon järjestelmärunko, johon siis ei entuudestaan ollut olemassa yhtään natiivi-objektiivia. Myöhemmin rinnalle tulivat a7s ja a7r -sisarmallit, joista ensimmäinen (S, “sensitivity”) oli muuten sama paketti, mutta kenno sisälsi “vain” 12 megapikseliä, minkä ansiosta se kykeni jopa ISO 409600 -herkkyyteen ja jälkimmäinen malli omasi 36 megapikselin kennon.

Vain noin vuotta myöhemmin Sony julkaisi uuden mallin: Sony a7II:n, joka sisälsi käytännössä saman kuvakennon, kuin alkuperäinen a7, mutta siinä oli nopeampi tarkennusalgoritmi ja lisäksi siinä oli kuvanvakaaja suoraan rungossa. Sony-kielessä In-body-image-stabilization, eli IBIS oli täysin ennennäkemätöntä kinokoon järjestelmäkameroissa. Tämä tarkoitti sitä, että mikä tahansa objektiivi liitettynä tähän runkoon oli nyt kuvanvakaajan avustama, oli kyse sitten vanhasta Canon FD-objektiivista tai Sonyn FE-bajonetin uunituoreesta tulokkaasta. Kuvanvakaajan lisäksi kameran ergonomiaa oli hieman paranneltu kasvattamalla otekahvaa sellaiseksi, että siitä pystyi oikeasti pitämään kiinni. Samalla laukaisinnappi oli siirretty hieman eteenpäin, paremmin etusormen ulottuville.

Mikä siinä sitten mättää?

Tämä kaikki kuulostaa todella hienolta, joten miten sitten en ole vieläkään päättänyt pidänkö tästä kamerasta vai en? Se johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei sitä suunnitelleet insinööritkään ole oikein osanneet päättää mikä sen pitäisi olla tai kelle se on suunnattu. Laite sisältää toisaalta mainioita innovaatioita, jotka auttavat kuvaajaa päivittäisessä käytössä, mutta sitten on aivan järjettömältä tuntuvia ratkaisuja, joihin en keksi selitystä.

Aloitetaan vaikkapa ergonomiasta. Osa painikkeista on hieman tunnottomia ja paikoitellen todella hankalassa paikassa. Esimerkiksi C3 (oletuksena toimii suurennuspainikkeena kuvia selatessa) on oudossa katveessa sähköisen etsimen ja takanäytön kulman välissä olevallaa alueella, joka on kaiken lisäksi hieman ihmeellisessä kulmassa, jottei nappi vahingossakaan osu peukalon alle sitä hapuillessa silmä etsimellä. Sitten on yhdistetty AF/MF ja AEL-painike, jonka toimintatila valitaan sen ympärillä olevasta vipukytkimestä SEN SIJAAN, ETTÄ OLISI VAIN KAKSI ERILLISTÄ PAINIKETTA! Kun nyt siis haluan käyttää takanappitarkennusta siihen ainoalla ergonomisesti soveltuvalla painikkeella, eli juuri tällä, pitää minun kustomoida jokin toinen painike valotuksen lukitukseen, jos haluan käyttää molempia ominaisuuksia järkevästi yhtäaikaisesti. Rungosta löytyy myös erillinen valintarulla valotuksen kompensointiin, mutta sekin tuntuu hieman turhalta tilanviemiseltä ja vaikuttaa lähinnä retrolookin viimeistelyltä tuon aikaisemmin mainitun hipsterikameraan pakollisen vipukytkimen lisäksi. C1 ja C2 painikkeet ovat sentään periaatteessa ihan hyvällä paikalla, mutten vieläkään oikein osaa päättää mitä niihin laittaa. Tätä kirjoittaessani niihin on laitettu valotustilan valinta (multi/center/spot) sekä tarkennustilan valinta (kertatarkennus, jatkuva, DMF, käsitarkennus). Jos minulta kysytään pitäisi AF/MF-tilan valinta löytyä aina suoraan objektiivista. DMF-tilaa en ole saanut toimimaan.

Sony a7II takaa
Sony a7II takaa

Tässäkin mallissa on vasta a7rII:n mukana kunnolla markkinoitu eye-af, eli kustomoitavaan painikkeeseen liitettävä toiminto joka tarkentaa lähimpään kameran näkemään silmään. Tämä toimii suhteellisen hyvin, mutta on tässä rungossa rajoitettu toimimaan vain kertatarkennustilassa, mikä on sääli.

Laukaisinnappi on myöskin mielestäni hieman tunnoton. Jos käytän osasuurennosta käsitarkenteisen objektiivin kanssa joudun tekemään puolipainalluksen ennen osasuurennoksen päällekytkemistä, jotta saan paremman tuntuman kuvanottoon. Vahinkolaukauksia sattuu helposti. Samoin tunnottomia ovat molemmat säätörullat etummaisen ollessa lisäksi mielestäni ihan liikaa otekahvan sisällä. Ergonomisesti tämä ei kasvaneesta otekahvasta huolimatta siis ole edelleenkään mitenkään kummoinen.

Prosessointitehoa ei ole ilmeisesti mitenkään liikaa, sillä kamera tuntuu välillä miettivän turhan pitkään. Käynnistyminen kestää luvattoman kauan. Takanäyttö ei ole kosketusnäyttö. Akku on selkeästi alimitoitettu. Valikoista en pysty edes sanomaan mitään, ovat ne niin sekavat ja epäjohdonmukaiset. Raakakuvan saa uusimmassa firmiksessä myös täysin pakkaamattomana aikaisemman häviöllisen lisäksi. Häviötön pakkaus olisi hyvä ominaisuus ja tämä löytyykin kaikilta kilpailevilta merkeiltä. Pakkaamaton raakakuva on tarpeettoman suuri. Suljin on hyvin äänekäs.

Mikä siinä sitten on hyvää?

Kenno. Kenno on huikea ja tuottaa dynamiikaltaan (n. 13,6 EV) huipputasoa olevia kuvia, minkä ansiosta reippaastikin alivalottuneen kuvan saa pelastettua raakana kuvatessa. Käsitarkennusavut ovat parasta mitä vaan löytyy: osasuurennoksen kohdan voi valita kuin automaattitarkennusalueen ikään ja focus-peaking tuntuu yllättävän täsmälliseltä - luotan silti mieluummin osasuurennokseen ja omaan silmääni. Vanhatkin filmikameroihin tarkoitetut objektiivit saavat uuden elämän tämän nokalla edullisia adaptereita löytyen lähes järjestelmään kuin järjestelmään. Itselläni löytyy laatikon pohjalta Canon FD 85mm f/1.2L, joka toimii tämän rungon kanssa kuin ajatus. Rungossa oleva vakaaja auttaa myös tarkennuksessa, kun etsinkuva pysyy tärisemättömänä osasuurennoksen kanssa.

Alivalotettu kuva ja siitä +4,5EV
Alivalotettu kuva ja siitä +4,5EV

Kasvontunnistus toimii hienosti niin rekisteröidyillä kasvoilla kuin muillakin. Asetuksista voi valita kelpuutetaanko vain rekisteröidyt vai ihan kaikki kasvot. Ja mikäli luottaa perinteiseen tarkennusalueen valintaan, niin tarkennus on edelleen hyvin nopeaa ja täsmällistä lähes koko kuva-alalla. Sähköinen etsin on hyvälaatuinen, vaikka parempiakin on olemassa.

Sony a7II eye-af
Sony a7II eye-af käytännössä, mallina muovinen pikkuihminen lapsen lelulaatikosta.

Tällä siis on vaikea epäonnistua jos yhtään tietää, mitä on tekemässä. Mutta tämä kaikki negatiivinen jupina johtuu siitä, että rungolla on uutena hintaa lähelle kaksituhatta euroa ja jopa Canonin hinnat-alkaen -mallitkin tarjoavat paremman ergonomian.

Vertaillaanpa!

Olen aikaisemmin omistanut Canon 6D:n, joka myös sijoittuu aikalailla samankaltaiseen segmenttiin, kuin Sony a7II. Lisäksi omistan Samsung NX1:n, joka on ns. kroppirunko, mutta on lähes kuin oppikirjaesimerkki siitä, miten peilitön kamera tulisi suunnitella. Vertaillaanpas näitä sitten keskenään!

Sony a7II vs. Canon 6D

Sony häviää jopa nolosti ergonomialtaan, mutta voittaa kennollaan ja monilla muilta ominaisuuksillaan. Voittajaa tarkennusjärjestelmän suhteen on hieman vaikeampi määritellä. 6D nimittäin omaa vain yhden oikeasti käyttökelpoisen tarkennuspisteen aivan keskellä kuva-alaa, mutta se onkin sen verran hyvä, että sillä on lähes mahdoton tarkentaa ohi. Sony taas omaa suhteellisen laajan alueen vaihetarkennuspisteitä, jotka ovat kaikki erittäin käyttökelpoisia, vaikkeivat kutosen keskipisteelle pärjääkään. Molempia kameroita voi ohjata kännykällä tai tabletilla ja kuvat voi ladata langattomasti valmistajien omien ohjelmistojen avulla. 6D:n wifi oli melko epäluotettava, Sonyn toimii satavarmasti hyödyntäen lisäksi NFC:tä mobiililaitteen ja kameran yhdistämiseen. Sony on pienempi ja kevyempi, muttei paljon. Canonin akku kestää pitkään yhdellä latauksella, Sonyn taas ei. Lisäakut eivät ole kuitenkaan hirveän kalliita ja niitä on hyvä olla mukana oli kamera mikä hyvänsä. Sonyn sähköinen etsin on mielestäni parempi ratkaisu kuin Canonin optinen, mutta se lienee makuasia. Canonilla on valtava natiiviobjektiivivalikoima ja lisäksi on muiden valmistajien, kuten Sigman ja Tamronin valmistamia objektiiveja.

Jos 6D:ssä olisi enemmän tarkennuspisteitä se saattaisi edelleen olla valintani näistä kahdesta. Canon 5D3 toisi parannuksen tarkennuspisteisiin kuutoseen verrattuna, mutta koko ja paino (ja hinta!) kasvaisivat suhteettomasti omaa käyttöäni silmälläpitäen. Kannan kameraa jatkuvasti repussa, enkä halua sinne yhtään lisää painoa.

Sony a7II vs. Samsung NX1

Samsungissa parempaa ovat ergonomia, sähköinen etsin sekä akkukesto. Laite näyttää ja tuntuu muutenkin enemmän perinteiseltä peilikameralta kuin peilittömältä. Herkkyyksiä uskaltaa (ja voi) Sonyllä nostaa paljon huolettomammin isomman kuvakennon ansiosta ja tarkennus on myös hieman täsmällisempi ja monipuolisempi toimivan kasvontunnistuksen ja silmätarkennuksen ansiosta. Sampalla ei myöskään saa pienemmästä kuvakennosta johtuen samalla rajauksella lähellekään samaa kapeaa syväterävyyttä, mitä Sonyllä. Yleislasiksi itselleni onkin valikoitunut Sonyn 35mm f/1.4 objektiivi eikä vastaavaa kakkulaa Samsungille löydykään. Samsungin ohjelmisto valikot ovat loogisempia ja laite tuntuu vastaavan komentoihin Sonyä rivakammin valtavan prosessointitehonsa ansiosta. Samsungissa voi valita tarkennusalueen kosketusnäytöstä.

Speksit

  • 24,3 megapikselin kinokoon (35,8 x 23,9 mm; ns. fullframe) CMOS-kenno
  • viisiakselinen kuvanvakaaja rungossa (IBIS, in-body-image-stabilization)
  • Suljinajat 1/8000 - 30s; Salamasynkka-aika 1/250s
  • herkkyys: ISO 100-25600
  • etsin: sähköinen 2 359 296 kuvapistettä
  • 3" takanäyttö, 1 228 800 kuvapistettä
  • 5fps sarjakuvaus
  • paino 599g

Sonyllä ottamiani kuvia mm. Selena Red: Supervillain ja Malta.