Voi hyvin olla, että joka toinen valokuvausblogia kirjoittava tekee jossain kohtaa “uraansa” tällaisen artikkelin. Se on luultavasti myös otsikoitu samalla tavalla ja on aina paremmin kirjoitettu, kuin kirjoittajan itse aikaisemmin lukemat. Teinhän sen itse.

Oikeasti tälle artikkelille on kaksi motiivia. Ensinnäkin se, että aloitteleva kuvaaja on ihan kujalla terminologian ja kameran säätöjen kanssa. Toisena syynä on se tosiasia, että paras tapa saada asia omaan selkärankaan on yrittää selittää sitä muille. Opettaminen opettaa. Yhtenä inspiraationlähteenä on myös tasaisin väliajoin erilaisilla kamera- ja kuvausaiheisilla foorumeilla ponnahtava kysymystyyppi, missä ollaan menossa ties mihin kissanristiäisiin kameran kanssa ja kysytään, että “mitkä ovat oikeat asetukset”. Kysymys ei periaatteessa ole tyhmä, mutta siihen oikean vastauksen antaminen kameran asetusten muodossa on käytännössä mahdotonta. Ei yksinkertaisesti ole yhtä oikeaa tapaa ottaa kuvaa samasta tilanteesta. Oikeampi vastaus onkin edelleen se, että “opettele perusasiat ja käyttämään sitä kameraa”, niin karulta kuin se kuulostaakin.

Ongelma tällaisen aiheen käsittelyssä on siinä, että terminologia on (näennäisen) monimutkaista ja sitä on paljon. Kun selittää yhden itsessään yksinkertaisen asian perusteita huomaa heittäneensä pöydälle pari muuta “itsessään yksinkertaista” termiä, jotka nyt pitäisi selittää ja saakin vastaansa hölmistyneen ilmeen kuulijalta tai lukijalta. “Onko kymppi paljon tai vähän” on sellainen fiilis, jota opetteluvaiheessa kokee usein. Jos sanon, että suljinaika on 1/100s, niin mitä se tarkoittaa? Ei mitään, ennen kuin sitä on kokeillut monta kertaa eri tilanteissa.

Koitan siis lähestyä aihetta mahdollisimman käytännönläheisesti ja selittää aihetta sivuavat termit häiritsemättä itse kulloistakin pääteemaa. Tulen siis käymään läpi termit aukko, suljinaika ja ISO-herkkyys. Siinä sivussa tulee liuta muitakin termejä, kuten syväterävyys, joka on itsessään jo niin laaja käsite, että vaatisi oman artikkelinsa. Mutta ennen kuin päästään näihin termeihin pitää tietää, mitä valotus ylipäätään tarkoittaa.

Valotus (engl. exposure)

Valotus on yksinkertaisesti se tapahtuma, kun kuvakenno tai filmi altistuu valolle. Käytännössä tapahtuu niin, että kennon edessä oleva suljin (ensimmäinen verho) alkaa avautumaan ja kenno altistumaan valolle. Valitusta suljinajasta riippuen jossain kohtaa alkaa toinen verho tulemaan perässä peittämään kennoa. Se, miten paljon valoa otetaan talteen riippuu sitten näistä kolmesta seikasta: suljinajasta, himmenninaukon koosta ja ISO-herkkyydestä. Se, mikä on “oikea” valotus, riippuu myös kuvattavasta tilanteesta: joskus hämärä ja hämyisä voi olla “oikein valotettu”, kun taas joskus tunnelma vaatii hieman ylikirkkautta.

Aloitetaan tuosta aukosta, sillä se on samalla se, jolla hallitaan syväterävyyttä ja siten saadaan kohteet tarvittaessa taustasta irti. Aloittelijalle tämä on usein myös palkitsevaa.

Aukko (engl. aperture)

Canon 1000D kuvaustilanvalintakiekko

Jotta pidetään asiat yksinkertaisina ja mielenkiinto yllä tehden samalla edes jollain asteella onnistuneita otoksia, tehdään kaksi säätöä kameraan:

  • Kuvaustilaksi kameravalmistajasta riippuen Av tai A, eli aukon esivalinta (engl. Aperture priority).
  • ISO-herkkyysasetus asentoon “auto”, mikäli mahdollista (kaikissa kameroissa tätä toimintoa ei välttämättä ole).

Nyt sinä määräät käytettävän aukon säätörullasta ja kamera arpoo sopivan suljinajan ja ISO-herkkyyden. Kameraasi sisäänrakennettu valotusmittari mittaa siis kuva-alalta valoisuuden ja laskee ne kaksi muuta parametria “oikean” valotuksen aikaansaamiseksi. Jos joku sopiva kamera-besservisseri on jostain syystä päätynyt lukemaan tätä pääsee viimeistään tässä kohtaa äänekäs tuhahdus: minä, suuri valokuvaaja, päätän asetukset eikä mikään typerä kamera. Sitäpaitsi ei ennenvanhaan mitään herkkyyksiä nosteltu, vaan filmirullaa vaihdettiin! No se sama kaveri varmaan täyttää veroilmoituksensakin hiilenpalasella, kun ei esi-isilläkään ollut kuulakärkikynää - verkkopankkitunnuksista puhumattakaan. Helposti käy niin, että siinä missä toinen hieroo manuaalitilassa jokaista ruutua varten asetuksia, toinen sommittelee ja kuvaa.

Seuraavaksi lyhyt selostus siitä, mitä aukonsäädön arvot karkeasti tarkoittavat. Tätä EI tarvitse syvällisesti ymmärtää, mutta ei siitä haittaakaan ole.

Aukon kokoa kuvaa aukkosuhde eli f-luku, joka taas tulee englanninkielisestä termistä “focal ratio”. Se on englanninkielisen nimensä mukaisesti suhdeluku, joka määrittää aukon koon suhteessa objektiivin polttoväliin. (ups, pöydälle tipahti uusi termi, joka vaatisi selittämistä.) Kaiken kukkuraksi tämä on siis käänteisluku, eli suurempi arvo tarkoittaa pienempää aukkoa ja pienempi luku suurempaa aukkoa. Koska luku ei tosiaan tarkoita mitään, ennen kuin sen merkitystä pääsee kokeilemaan käytännössä annan sen verran suuntaa, että f/1.2 on jo todella suuri aukko, f/2.8 vielä melko “valovoimainen” (varsinkin zoomeille) ja siitä pienemmät aukot luonnollisesti vähemmän valovoimaisia ja yleisesti ottaen f/4 alkaa olemaan jo melko pienehkö aukko.

Syväterävyys aukolla 9.5...
...ja aukolla 1.4

Termi valovoima tulee siitä, että mitä isompi aukko, sitä enemmän valoa pääsee kennolle ja samalla sitä lyhyempää suljinaikaa tai pienempää ISO-arvoa tarvitaan saman valotuksen aikaansaamiseksi. Syväterävyysalue on tällöin myös kapeampi. Vastaavasti mitä pienempi aukko, pidempiä suljinaikoja tai ISO-arvoja täytyy käyttää samaan valotukseen ja sitä suurempi on terävyysalue, eli sitä suurempi osa kuvasta on terävä tarkennuskohdan edessä ja takana. Sekä suurella, että pienellä aukolla on omat käyttötarkoituksensa, joten ei voida sanoa esimerkiksi, että mitä isompi aukko, sen parempi. Esimerkiksi makro-, maisema- ja studiokuvauksessa on usein tapana käyttää pienempää aukkoa. Makrokuvauksessa näin tehdään, koska todella lähietäisyydelle tarkennettaessa isolla aukolla syväterävyysalue muuttuu käyttökelvottoman kapeaksi, helposti millin sadasosiksi tai pienemmäksi, jolloin vaikkapa kärpäsen silmän etuosaan tarkennettaessa saattaa takaosa olla jo sumea. Maisemakuvauksessa, kun kohteena on yleensä koko maisema, eikä sen yksittäinen osa, on tapana pyrkiä mahdollisimman suureen syväterävyyteen. Studiokuvauksessa puolestaan halutaan usein maksimiterävyyttä taustan ollessa muutenkin hallittu, jolloin yleensä himmennetään (aukko säädetään pienemmälle, jolloin himmennin kiertyy kiinni) vähintään objektiivin parhaan terävyyden antamaan arvoon, esim f/5.6 tai vastaavaa. Nämä ovat karuja yleistyksiä ja poikkeuksia onkin enemmän kuin itse sääntöjä.

Syväterävyyteen vaikuttaa aukon lisäksi objektiivin polttoväli, kohteen ja kameran sekä kohteen ja taustan välinen etäisyys, sekä myös jonkin verran kameran kuvakennon koko.

Suljinaika (shutter speed)

Kun edellisessä osiossa laitettiin kameran tila aukon esivalintaan, laittakaamme se nyt suljinajan esivalintaan (engl. shutter priority tai time priority), joka saattaa olla kameravalmistajasta riippuen T, Tv tai S. Pidetään jälleen auto-ISO käytössä, mikäli mahdollista. Tällöin kuvaaja päättää säätörullasta suljinajan, kamera avaa himmenninaukkoa oikean valotuksen aikaansaamiseksi ja jatkaa nostamalla ISO-arvoa, mikäli pelkkää aukkoa avaamalla ei valitulla suljinajalla valon määrä yksinkertaisesti kameran mielestä riitä - tai himmentää, mikäli valoa on liikaa.

No mihin tätä nyt sitten tarvitaan eli mitä varten suljinaikaa pitää säätää? Siitä yksinkertaisesta syystä, että mitä lyhyempi suljinaika, sitä paremmin kohde “pysähtyy”. Samoin kameran heilahtaminen kuvanottohetkellä ei näy kuvassa, mikäli suljinaika on riittävän lyhyt. No miksei sitten suljinaika voisi aina olla mahdollisimman lyhyt? Koska aina ei edes haluta pysäyttää liikettä. Käyttämällä riittävän pitkää suljinaika ja seuraamalla liikkuvaa kohdetta kuvanottohetkellä saadaan oikein tehtynä kohteen vauhti näkymään kuvassa, mutta toivottavasti itse kohde mahdollisimman terävänä. Tätä kutsutaan nimellä “panorointi”. Sopivan suljinajan valinta riippuu kohteen nopeudesta sekä lopputulokseen halutavan nopeusvaikutelman määrästä. Kokeile itse: laita kamera siis suljinajan esivalinnalle, valitse suljinajaksi noin kymmenesosasekunti, ota etsimeen sivusuunnassa liikkuva auto, jonka liikettä siis seuraat ja paina laukaisinta. Muista seurata kohdetta myös laukaisimen painalluksen jälkeen.

Suljinajat ilmoitetaan myös käänteislukuina, mutta ovat f-lukua helpompia käsittää, sillä sekunnit ja sen osat ovat kuitenkin ihmisille lähtökohtaisesti tuttuja. Kamerassa siis saattaa lukea suljinajan kohdalla 100 siellä, missä tarkoitetaan 1/100, eli sadasosasekunti. Näin säästyy tilaa ahtaissa näytöissä, jotka ovat muutenkin täynnä informaatiota. Arvo ei useimmiten mene sekaisin minkään muun kanssa, joten sikäli ongelmia ei pitäisi ilmetä.

Panorointia suljinajalla 1/160...
...Liikkeen pysäyttäminen suljinajalla 1/1000

Ylläolevassa esimerkissä suljinaika 1/160, joka olisi normaalisti melko lyhyt onkin nyt tarpeeksi pitkä liike-epäterävyyden aikaansaamiseksi, sillä kohde liikkuu hyvin nopeasti ja kuva on lisäksi otettu läheltä kohdetta. Kaikki on siis suhteellista.

ISO-herkkyys

Viimeisimpänä, muttei välttämättä vähäisimpänä katsotaan ISO-herkkyyttä. Herkkyys tarkoittaa sitä, miten herkästi kennon valolle herkät pikselit reagoivat valoon, jolle ne altistetaan. Nykyisten digikameroiden ISO-herkkyyksien arvot mukailevat vanhoja filmiajan herkkyyslukemia. Muuta tekemistä näillä numeroilla ei sinänsä ole reaalimaailman kanssa. Nykykameroiden tyypillinen herkkyysalue alkaa useinmiten arvosta 100 ja päättyy edullisemmissa kameroissa jonnekin 3200 paikkeille ja saattaa olla jotain kuusinumeroista kameroissa, joiden kenno ja sitä myöden myös pikselit ovat suuria. Joudut nyt vain ottamaan sanani siitä, että 100 on ISO-herkkyyksissä yleensä vähän ja 3200 paljon.

Miksi paljon sitten on paljon, eli miksei vain ISOt kaakkoon ja näin suljinajat nopeiksi tai valoa kansalle? Syynä on kohina, jota syntyy helposti suuremmilla herkkyyksillä. Kuvitellaan, että kennolla on pieniä palluroita, joiden duunia on tehdä havaintoja valosta ja raportoida siitä kameralle. Kun ISO-herkkyys on 100 on duunari hyvinnukkunut tunnollinen kaveri. Nostetaan herkkyyttä vaikkapa 800 antamalla kaverille parit redbullit ja kahvia: tehot kasvaa, mutta virheitä alkaa tulla. Pomo piinaa ja tulosta pitäisi saada aikaiseksi, nostetaan ISOt arvoon 3200, eli nyt ei riitä enää pelkät kofeiinitabletitkaan vaan pistetään kavereille piriä naamaan ja tehot kasvavat huimasti. Ainut vaan, että nyt nämä pallura-parat näkevät valoa sielläkin, missä sitä ei ole. Lopputuloksena on kohinaa, joka näkyy kuvassa rakeisina pisteinä. Vaikka tätä kohinaa voidaan useissa tapauksissa jonkin verran jälkikäsittelyssä poistaa se kuitenkin hävittää yksityiskohtia, eikä terävää kuvaa enää saada aikaiseksi. ISO-herkkyydellä voidaan siis kompensoida, kun valo ei vaan yksinkertaisesti riitä, mutta vain tiettyyn rajaan asti.

ISO-herkkyys arvolla 100...
...ja arvolla 25600 (klikkaa isommaksi)

Bonus-osio: aukon JA suljinajan esivalinta

Joskus käy niin, että kuvaat vähän hämärämmässä tarviten hieman suurempaa syväterävyyttä, mutta Av-tilassa kamera arpoo suljinajat juuri sen verran pitkiksi, että joko kamera tärähtää tai ainakin kohde liikkuu juuri sen verran nopeasti, että kuvasta tulee epäterävä. Nyt on aika kääntää se kuvaustila sinne M-kohtaan, eli manuaalitilaan. Haittapuolena on se, että nyt joudut siis säätämään joko aukkoa, suljinaikaa ja/tai ISO-herkkyyttä sopivan valotuksen aikaansaamiseksi. Ei hätää: useimmat kamerat, jotka tukevat automaatti-ISOa tukevat sitä myös manuaalitilassa. Ruuvaat aukon vaikka asentoon 5.6 ja suljinajan esimerkiksi 1/160 ja kamera säätää ISO-herkkyyden avulla valotuksen “oikeaksi”. Nyt onkin sitten kameran kyvyistä kiinni miten paljon kohinaa on lopputuloksena. Hieman kohinainen kuva on kuitenkin useinmiten parempi, kuin kuva, joka on ei-tarkoituksellisen epäterävä - tai ei kuvaa ollenkaan.

Bonus-osio 2: valotussimulaattori, valotuksen kompensaatio ja histogrammi

Alla on “valotussimulaattori”, jonka tehtävänä on havainnollistaa kameran säätöjen vaikutusta valotukseen. Nimenomaan siis havainnollistaa, eli arvot ovat vain suuntaa antavia eivätkä perustu esimerkkikuvan todelliseen valotukseen. Lisänä vielä mahdollisuus käyttää käytännössä kaikista kameroista löytyvää valotuksen kompensointia, eli käsketään kameraa ali- tai ylivalottamaan. Kompensointi ei luonnollisesti ole käytettävissä manuaalitilassa ilman auto-ISOa, sillä muutoin kameralla ei ole mitään parametria, millä kompensoida valotusta. Simulaattori ei ota kantaa syväterävyyteen, eikä ISO-arvon nostamisesta aiheutuvaan kohinaan.

Valotussimulaattorin ohessa on myös “histogrammi”, joka esittää kuvan sävyarvoja kuvaajalla, jonka vaaka-akselilla on sävy vasemmalta lukien tummasta vaaleaan ja pystyakselilla sävyn määrä kuvassa. Kuvaaja voidaan esittää joko yksittäiselle värikomponentille (punainen, vihreä, sininen), näiden yhteenlasketuista arvoista tai kuten alla on jokainen komponentti erikseen samalla kuvaajalla. Kuvatessa on hyvä toisinaan vilkaista tätä histogrammia kamerasta (nykyisin kaikista digijärkkäreistä löytyvä ominaisuus), jolloin saattaa välttyä todella ali- tai ylivalottamasta kuvia. Jos kuvaaja “törmää” jompaan kumpaan seinään, tapahtuu joko puhkipalamista tai tummien sävyjen “tukkoon menemistä”. Näissä tilanteissa ei käytännössä ole enää leikkautuneilta osilta mahdollista erottaa yksityiskohtia edes jälkikäsittelyssä vaan musta on vain mustaa ja valkoinen valkoista.

Vinkki: valitse ylhäältä kuvaustila ja muuttele oikeassa laidassa olevien laatikoiden arvoja välillä -5 - 5 “valotusaukkoa” ja näet kuvassa, miten asetukset vaikuttavat.

Kuvaustila:
Aukko:
Suljinaika:
ISO-herkkyys:
Valotuksen kompensaatio: