Halusin harjoitella käsisalamoiden ja valonmuokkaimien käyttämistä studiomaisissa olosuhteissa, uhri vain puuttui. Onneksi tuttavapiiristä löytyi joku, joka kaipaili uutta potrettikuvaa CV:tä ja työhakemuksia tms varten. Haitaksi ei ollut myöskään se, että jo ensimmäisestä ruudusta lähtien oli selvää, että kuvattava oli kuin tehty kuvattavaksi. Taustakankaan virkaa toimitti Ikeasta ostettu musta puuvillakangas, jonka ripustin tätä varten ostettuun Falcon Eyes B-8510 -taustakangastelineeseen. Valaisusta vastasi kourallinen YongNuo YN-560 III -käsisalamoita ja valonmuokkaimina oli pari sateenvarjoa sekä korkovalona toimineessa salamassa gridi. Suhteellisen tilava olohuoneemme riitti juuri ja juuri kokonsa puolesta jopa kokovartalokuvien ottamiseen, vaikka keskityimmekin lähinnä kasvopotretteihin.

Sallin potretti

Sallin potretti

Lähtökohdat olivat siis aika hyvät. Mallinohjauskykyni ei edelleenkään ollut mitään kovin kaksista, mutta osaava malli otti tilanteen haltuun ja pisti sarjatulella ilmettä ja asentoa tulemaan ja eikun kamera laulamaan. Vaimoni vaatekaappi käytiin samalla pintapuolisesti läpi, samoin kuin mikä tahansa käsiin sattuva rekvisiitta.

Sallin potretti

Sallin potretti

Sallin potretti

Sallin potretti

Tapahtui myös jotankin, mikä ei käyttämälläni kamera-objektiiviyhdistelmällä ole ollut kovin yleistä: ohitarkennus muuten onnistuneeseen ruutuun. Pidin kuitenkin kuvasta sen verran muuten, että otin vapauden veivailla Darktablessa kuvasta seepiansävyisen “taidekuvan” kuin paraskin Instagram-hipsteri ikään. Haittaaxe?

Sallin potretti

Oli miten oli, Salli sai potrettikuvia CV:hensä, minä rutkasti kokemusta kameran takana olemisesta ja valaisusta. Tekemällä oppii!